Kevätkauden apteekki

Allergiaoireet ovat tuttuja monille suomalalaisille: silmät ja nenä kutisee, aivastuttaa ja silmät ovat punaiset. Allergia ei vaivaa ihmisiä vain keväällä ja kesällä, vaan Suomessa ensimmäiset siitepölyhiukkaset havaitaan jo varhain kevättalvella. Siitepölyn lisäksi allergiaoireita aiheuttavat esimerkiksi eläinkarva- ja hilse, huonepöly, höyhenet sekä home- ja hiivasienet.

Allergia kannattaa hoitaa, koska hoitamattomana se voi heikentää elämänlaatua. Tärkeintä on oireidenmukainen ja tehokas hoito. Valikoimassamme on niin lapsille kuin aikuisillekin sopivia antihistamiinivalmisteita tabletteina, imeskelytabletteina, nenäsumutteina ja tippoina.

Nenäsumutteet helpottavat erityisesti tukkoista ja valuvaa nenää, mutta helpottavat myös silmäoireita. Lisäksi nenänhuuhtelukannut ja -suihkeet ovat ovat erinomainen helpotus allergiselle. Punoittavista, kutisevista ja ärtyneistä silmistä kärsivän kannattaa kokeilla allergialääkettä sisältäviä silmätippoja. Jos iho kutisee allergian seurauksena tai siihen tulee ihottumaa, voi kokeilla mietoa hydrokortisonivoidetta. Allergisiin iho-oireisiin voi myös ottaa antihistamiinia tabletteina.

Lisääntyvä valon määrä kannattaa muistaa ulkona liikuttaessa, suojaa ihosi auringolta aurinkovoiteilla.

Apteekissa ammattitaitoinen henkilökuntamme neuvoo sinua mielellään lisää!