D-vitamiinit

D-vitamiinilla tarkoitetaan useita steroidirakenteisia, rasvaliukoisia yhdisteitä, joista tärkein on D3-vitamiini (kolekalsiferoli). D3-vitamiinia muodostuu ihossa ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta. Sitä on runsaasti myös rasvaisissa kaloissa. D2-vitamiinia (ergokalsiferolia) esiintyy joissakin kasviksissa, lähinnä sienissä. Suomessa D3-vitamiinia lisätään maitovalmisteisiin ja levitettäviin ravintorasvoihin. D-vitamiinin pääasiallinen lähde on kuitenkin auringon valo, ja sitä on vaikea saada riittävästi ravinnosta, joten monipuolisen ruokavalion lisänä on suositeltavaa käyttää D-vitamiinivalmistetta. Suomalaisista kolmanneksella on D-vitamiinin puutosta. D-vitamiinia tarvitaan luun ja hampaiden muodostumisessa sekä kalsium- ja fosforiaineenvaihdunnassa. D-vitamiini puutos aiheuttaa luun pehmenemistä: lapsilla riisitautia ja aikuisilla osteomalasiaa. D-vitamiinia tarvitaan myös kalsiumin imeytymiseen. Uusimpien tutkimusten mukaan D-vitamiinilla saattaa olla lukuisia muitakin terveysvaikutuksia. Tutkimuksissa on saatu viitteitä, että D-vitamiinin käyttö saattaa muun muassa vähentää hengitystieinfektioita ja sen puute voi lisätä diabetesriskiä. 

Saantisuositus alle 1-vuotiaille neuvolan ohjeiden mukaan, yli 1-vuotiaille lapsille sekä aikuisille 74 ikävuoteen asti 10 mikrogrammaa vuorokaudessa, yli 75-vuotiaille 20 mikrogrammaa vuorokaudessa. Mikäli veren D-vitamiinipitoisuus on alhainen, voidaan käyttää suurempia annoksia, yleensä lääkärin suosituksen mukaan. Yli 12-vuotiaiden lasten sekä aikuisen turvallisen saannin yläraja vuorokaudessa on 100 mikrogrammaa, 1-11 -vuotiaiden lasten 50 mikrogrammaa.


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:
97 - 138 / 138 tuloksesta

ELIVO KALSIUM-MAGNESIUM-D 80 PURUTABL

17,40
1 kg = 120,83 €

Multi-tabs D-drops tipat 10 ml

4,20
1 l = 420,00 €

Ainoa Kasviperäinen D3 20 mikrog 100 kaps

12,90
1 kg = 248,08 €

bertils Folaatti+D3-vitamiini 90 tabl

16,80
1 kg = 541,94 €

ELIVO D-VITAMIINI VAHVA 25 MIKROG 120 TABL

13,80
1 kg = 230,00 €

Teho D-vitamiini 25 mikrog. 150 kaps

5,50
1 kg = 87,30 €
97 - 138 / 138 tuloksesta